Tekoälyuutisointi myy ja yleensä otsikoissa ja lehtijutuissa kauhistellaan opiskelijoiden tekoälyn käyttöä koulutehtävien tekemiseen. Tässä on eittämättä haastetta opettajille eri koulutusasteilla, mutta itse tekoälyn käyttöäkin on syytä opiskella. Lisäksi tekoälyn käyttö saattaa oikeasti parantaa oppimisprosessia.
Äidinkielen opettajien toki tulisi olla nykyajasta kaikkein eniten innoissaan, onhan oma äidinkieli se työkalu, jolla kielimalleista saadaan loitsittua ulos uusia Sampoja ja kirjottua niille kansi vaikkapa kuvien generointitoiminnoilla.
Fiksut suomalaiset oppilaat varmasti ymmärtävät – ainakin myöhemmillä asteilla, että asiat on myös opittava ja tekoälyllä tehtyjen tehtävien palautus ilman vaivannäköä tulee kostautumaan myöhemmin elämässä.
OpenAI on myös tunnistanut ongelman ja yrittää tuoda ratkaisun aiemmin kesällä julkaistulla ominaisuudella – opiskelutilalla. Tässä artikkelissa käydään läpi tilan perustiedot, jotta jokainen voi lähteä testaamaan itse onko sen avulla oppiminen on tehokkaampaa, interaktiivisempaa ja yksilöllisempää.
Demonstroimme opiskelutilaa käytännössä kolmen eri koulutusasteen esimerkillä. Yksityiskohtaiset esimerkit ja niihin liittyvät aloituspromptit löytyvät artikkelin lopusta liitteestä. Jätämme työkalun hyödyllisyyden arvioimisen opetuksen asiantuntijoille ja ammattilaisille, mutta Tekoälytiedon tiimin analyysi on, että vaikka ChatGPT:n opetustaidot ovat hyödyllisiä ja tukevat oppimista tehokkaasti oikein käytettynä, tämä ei vielä korvaa ihmistä opettajana. Mallin valinta vaikuttaa kuitenkin merkittävästi opetuksen laatuun.
Mikä on ChatGPT:n Opiskelutila?
Heinäkuussa 2025 julkaistu Opiskelutila muuttaa ChatGPT:n roolia pelkästä vastausautomaatista henkilökohtaiseksi oppimisen ohjaajaksi. ChatGPT opastaa sinua vaihe vaiheelta kysymysten ja vihjeiden avulla, tukien aktiivista oppimista ja itse tekemistä. Tämä pedagoginen lähestymistapa perustuu vankkaan oppimistieteelliseen tutkimukseen ja on kehitetty yhdessä opettajien ja koulutusalan asiantuntijoiden kanssa.
Miten Opiskelutila aktivoidaan?
Opiskelutilan saat päälle ChatGPT:n käyttöliittymästä valitsemalla Tools (Työkalut) ja edelleen ”Study and Learn”. Tämän jälkeen ChatGPT alkaa ohjata keskustelua kysymyksillä ja vihjeillä. Voit myös liittää keskusteluun kuvia ja PDF-tiedostoja.

Opiskelutila toimii useammassa eri tekoälymallissa, joten oikean mallin valinta opiskelutilan yhteyteen on erityisen tärkeää. Esimerkiksi GPT-5 ”thinking” -malli käyttää enemmän ajattelutokeneita ja tarjoaa syvällisemmän opetuskokemuksen kuin GPT-5 auto -malli, joka toimii nopeammin mutta tarjoaa vähemmän perusteellisen opetuksen (koska on yksinkertaisesti vähemmän älykäs malli).
Opiskelutila on saatavilla seuraavissa ChatGPT:n tilauksissa:
Opiskelutilaan pätee samanlaiset lainalaisuudet kuin muihinkin toimintoihin, maksullisissa tilauksissa käyttölimiitit kasvavat. Lisäksi eri maksullisista tilauksista saa käyttöönsä parempia malleja.
- Free – rajoitettu peruskäyttö, hyvä tutustumiseen.
- Plus – laajennettu käyttö, sopii useimmille aktiivisille käyttäjille.
- Pro – rajaton ja erittäin kehittynyt versio, suunnattu vaativaan käyttöön.
- Business ja Enterprise – edistyneet tietoturva- ja hallintaominaisuudet, sopii organisaatioille ja tiimeille.
Käytännön esimerkkejä Opiskelutilan käytöstä
Kokeilimme opiskelutilaa kolmen eri koulutusasteen esimerkillä; yläaste, lukio ja yliopisto. Lisäksi testasimme hieman eri mallien vaikutusta ja löysimme heti merkittäviä eroja. Tekstiä opiskelutila ainakin kirjoittaa massiivisia määriä, joten eri promptaustekniikoilla saataa saada erilaisia lopputuloksia.
Yläaste-esimerkki: Yhteyttäminen
Esimerkissä käytettiin GPT-5 auto -mallia, joka on tunnetusti heikompi tekoälymalli kuin GPT-5 thinking -malli. Tämä valinta vaikutti opetuksen syvällisyyteen ja selkeyteen. ChatGPT aloitti opetuksen yksinkertaisella selityksellä yhteyttämisestä, mutta oppilaan ilmoittaessa ymmärryksen puutteesta, ChatGPT mukautti opetusta entistä yksinkertaisemmaksi tarinaksi ilman vaikeita termejä. Opetus pysyi kuitenkin pinnallisena, koska valittu malli ei käyttänyt ajattelutokeneita lainkaan. Tekoäly ei tuntunut juuri miettivän miten ratkaisi opetustilanteen nimenomaan pedagogisessa mielessä. Emojeja se kyllä käytti teinin lailla.
Lukio-esimerkki: Pitkä Matematiikka ja derivointi
Yläasteelta siirryttiin lukioon ja opiskelutilaa testattiin toisen asteen funktion derivoinnissa. ChatGPT:n opiskelutila lähestyi tehtävää vaiheittain: se pyysi ensin täsmentämään, ymmärtääkö opiskelija derivoinnin perusidean ja selitti tämän jälkeen käsitteen intuitiivisesti jyrkkyytenä (kuinka nopeasti käyrä muuttuu). Se esitteli potenssisäännön (eksponentti eteen, eksponentista yksi pois) ja ohjasi soveltamaan sitä yksinkertaisessa esimerkissä toisen asteen funktiosta x^2 + 2x.
Opiskelutila mukautui myös palautteen perusteella. Kun käyttäjä ilmoitti, ettei ymmärtänyt selitystä, ChatGPT hidasti tempoa, muutti kielen konkreettisemmaksi ja lisäsi hieman kankeita käytännön vertauksia, kuten “mäen jyrkkyys”. Tässä kohtaa vaihdoimme GPT-5 thinking- mallin pois päältä ja GPT-4.5 -mallin käyttöön, koska laajojen testiemme perusteella se on ChatGPT:n ylivoimaisesti paras malli suomen kielessä.
Sen jälkeen opetus muuttui huomattavasti laadukkaammaksi ja oli pedagogisesti johdonmukaisempaa. Suosittelemme siis opiskelutilan käyttöön mallia, joka on kuhunkin käyttötarkoitukseen sopivin, mutta GPT-4.5 kyllä on todennäköisesti vahva nimenomaan opetustehtävissä onnistuen säilyttämään tehtävien loogisen rakenteen.
Yliopisto-esimerkki: Amerikkalaisen option hinnoittelu
Pyysimme opiskelutilaa opettamaan amerikkalaisen option hinnoittelua käyttäen binomipuumallia, joka on yksi kauppatieteiden rahoituksen oppiaineen vaativamman vaikeustason klassisista aiheista. ChatGPT aloitti opetuksen selventämällä ensin eurooppalaisen ja amerikkalaisen option eron. Käytimme testissä nyt koko ajan GPT-4.5 -mallia.
Tämän jälkeen se purki binomipuumallin perusteet vaihe vaiheelta, käyttäen yksinkertaista esimerkkiä ja esittäen selkeän logiikan amerikkalaisen option erityispiirteiden huomioon ottamisesta. ChatGPT myös aktivoi opiskelijaa kysymyksillä varmistaakseen ymmärryksen. Jätettäköön jälleen opetuksen pedagogisen laadun arviointi ammattilaisille, mutta mainittakoon, että tekoälyllä ei ole mitään vaikeuksia ymmärtää jo hieman kompleksisempaa rahoituksen tehtävää.
Kuusi vinkkiä tehokkaampaan Opiskelutilan käyttöön
- Valitse oikea malli, joka pyörii opiskelutilan taustalla!
- Kerro selkeästi lähtötasosi ja ongelmakohdat.
- Pyydä ensin vihjeitä ja vasta sitten ratkaisuja.
- Liitä omaa materiaalia, kuten kuvia tai PDF-tiedostoja.
- Käytä Muisti-toimintoa yksilölliseen tukeen.
- Varmista aina tärkeät tiedot myös muista lähteistä.
Miksi Opiskelutila kannattaa ottaa käyttöön?
Opiskelutilan vahvuus on aktiivisen oppimisen tukemisessa. Sen avulla saat henkilökohtaisen tutorin kaltaisen kokemuksen murto-osalla yksityistuntien tai valmennuskurssin hinnasta. Olitpa sitten lukemassa kirjoituksiin, pääsykokeisiin tai keräämässä noppia.
Tietosuoja Opiskelutilassa
Normaalit tietosuojakäytänteet pätevät myös käytettäessä opiskelutilaa. Ole aina tarkkana, mitä tietoja jaat ChatGPT:n kanssa. Arkaluonteisissa tilanteissa voit käyttää asetuksista löytyviä tietosuoja-asetuksia varmistaaksesi, ettei tietojasi käytetä mallin kehitykseen. Maksullisen tilauksen puolella tietosuoja on parempi.
Johtopäätökset: Valitse oikea tekoälymalli opiskelutilaan!
Artikkelin esimerkeissä huomattiin selvästi, että opetuksen laatuun vaikuttaa merkittävästi tekoälymallin valinta. GPT-5 auto -malli tarjosi pinnallista opetusta, kun taas GPT-4.5 -mallin käyttöönoton jälkeen opetuksen laatu parani huomattavasti.
Tekoälytieto suosittelee kokeilemaan ainakin GPT-4.5 -mallia opiskelutilan yhteydessä, sillä se tuottaa selkeästi paremmin muotoiltuja vastauksia ja tehokkaampaa pedagogista ohjausta. Ei muuta kuin testaamaan!
Liite: Esimerkit
Yläaste-esimerkki: Yhteyttäminen — koko keskustelu (avaa)
Käyttäjä (aloitusprompti)
Olen 8. luokalla, opeta minulle yhteyttäminen — [Malli: GPT-5 Auto]
ChatGPT:
Hyvä! Aloitetaan siitä, että yhteyttäminen (eli fotosynteesi) on kasvien tapa tehdä omaa ruokaa. 🌿
Kuvittele vaikka, että kasvi on oma pieni tehdas, joka valmistaa sokeria auringonvalon avulla.
🧠 Perusidea
Kasvi ottaa kolme ainesosaa:
- Hiilidioksidia ilmasta (lehtien ilmarakojen kautta)
- Vettä maasta (juurien kautta)
- Auringonvaloa (lehtien sisältämät viherhiukkaset, eli kloroplastit, keräävät sen)
Näistä kasvi valmistaa:
- Sokeria (glukoosia) – sitä se käyttää energianlähteenä kasvaakseen
- Happea – vapautuu ilmaan (me hengitämme sen!)
🔬 Kemiallinen yhtälö (vain jos haluat tarkemmin)
6CO2 + 6H2O + valoenergia → C6H12O6 + 6O2
Tämä tarkoittaa: 6 hiilidioksidia + 6 vettä + valoa → 1 sokerimolekyyli + 6 happimolekyyliä.
🌞 Missä yhteyttäminen tapahtuu?
Lehtien soluissa on viherhiukkasia (kloroplasteja), joissa on lehtivihreää (klorofylliä). Se imee itseensä valoa ja käynnistää koko prosessin — vähän kuin aurinkopaneeli kerää energiaa.
🌱 Miksi yhteyttäminen on tärkeää?
- Kasvit saavat siitä energiaa ja rakennusaineita kasvuun.
- Se tuottaa happea, jota kaikki eläimet tarvitsevat.
- Se on maailman energian perusta — ilman sitä mikään ei eläisi.
Haluatko, että piirretään (tai selitetään kuvallisesti) miten yhteyttäminen etenee vaihe vaiheelta — esim. miten vesi nousee, valo osuu lehteen ja sokeri syntyy?
Käyttäjä — JATKOPROMPTI
En ymmärtänyt paljoakaan — [Malli: GPT-5 Auto]
ChatGPT:
Hyvä että sanoit — otetaan tämä tosi selkeästi ja rauhassa. Käydään yhteyttäminen läpi kuin pieni tarina, ilman yhtälöitä tai vaikeita sanoja ensin.
🌞 Kuvittele tämä
On kaunis kesäpäivä. Kasvin lehteen paistaa aurinko. Lehti toimii vähän kuin aurinkopaneeli – se kerää valoa.
Kasvin juuret imevät vettä maasta. Samaan aikaan lehti ottaa hiilidioksidia ilmasta (lehdessä on pieniä aukkoja, joiden kautta ilma kulkee sisään ja ulos).
💡 Nyt tapahtuu “taika”
Lehden sisällä valo antaa energiaa, jonka avulla kasvi valmistaa sokeria vedestä ja hiilidioksidista. Tätä sokeria kasvi käyttää ravinnoksi ja kasvuun — vähän kuin sinä käyttäisit ruokaa energiaksi. Samalla syntyy happea, joka lähtee ilmaan. Sitä happea sinä hengität.
🌿 Yksinkertaistettuna
👉 Kasvi ottaa vettä + hiilidioksidia + auringonvaloa → ja tekee sokeria + happea.
Haluatko että piirrän sinulle yksinkertaisen kuvion, jossa näkyy mistä aineet tulevat ja minne ne menevät? Se tekee tästä heti helpommin ymmärrettävän.
Tähän lopetimme tämän esimerkin testauksen.
Lukio-esimerkki: Derivointi — koko keskustelu (avaa)
Käyttäjä (aloitusprompti)
Auta minua derivoimaan toisen asteen yhtälö — [Malli: GPT-5 Thinking]
ChatGPT:
Hyvä kysymys! Pieni tarkennus: yleensä derivoidaan funktio, ei “yhtälö”. Toisen asteen funktio on tavallisesti f(x) = a x² + b x + c.
Tarvitsemme ensin potenssisäännön: d/dx (xⁿ) = n · xⁿ⁻¹.
Kysymys 1: Mitä tuon säännön perusteella on d/dx (x²)?
Vinkki: aseta n = 2 → saat muodon ( __ · x^__ ).
Käyttäjä — JATKOPROMPTI
En oikein tajua, voitko opettaa — [Malli: GPT-5 Thinking]
ChatGPT:
Idea ensin: derivaatta = jyrkkyys. Suoralla y = 3x + 1 jyrkkyys on aina 3; parabolalla y = x² jyrkkyys riippuu x:stä.
Potenssisääntö (muistisääntö): “Eksponentti eteen, eksponentista yksi pois” → d/dx (xⁿ) = n · xⁿ⁻¹.
d/dx (k) = 0(vakio häviää)d/dx (k·x) = k
Pieni askel: sovella sääntöä x²:lle. Mikä on d/dx (x²)? Kirjoita muodossa a · xᵇ.
Käyttäjä — JATKOPROMPTI
Äh, voitko vielä kuvata järkevämmin — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
1) Mikä derivaatta on?
Derivaatta = kuvaajan jyrkkyys (muutosnopeus).
2) Toisen asteen funktio
Esim. f(x) = x² — U-muotoinen paraabeli.
3) Potensssisääntö
d/dx (xⁿ) = n · xⁿ⁻¹
4) Harjoitus
x² → eksponentti 2 eteen → 2·x, ja −1 → 2x. Tulos: f′(x) = 2x.
5) Testi
Jos f(x) = x⁴, mikä on derivaatta?
Käyttäjä – JATKOPROMPTI
4x^3 — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
Juuri niin! f(x) = x⁴ → 4 eteen → 4·x, eksponentista −1 → 4x³.
Seuraava tehtävä: derivoi f(x) = 3x² + 5x + 7 termi kerrallaan.
Tähän lopetimme tämän esimerkin testauksen.
Yliopisto-esimerkki: Amerikkalaisen option hinnoittelu binomipuun avulla — koko keskustelu (avaa)
Käyttäjä (aloitusprompti)
Opeta minulle amerikkalaisen option hinnoittelu binomipuun avulla. — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
Tämä on mielenkiintoinen aihe, ja binomipuumalli on loistava tapa oppia amerikkalaisen option hinnoittelusta. Ennen kuin aloitetaan:
Tiedätkö jo, mikä erottaa amerikkalaisen option eurooppalaisesta? Tämä vaikuttaa olennaisesti hinnoitteluun. Kerro lyhyesti omin sanoin, jos tiedät, tai jos tämä on sinulle uutta, niin voin avata sen ensin.
Käyttäjä
Joo tiedän, eurooppalaisen option hinnoittelu on yksinkertaisempaa, koska sillä on erääntymispäivä, mutta amerikkalaisen voi lunastaa milloin vain ja en tajua sen hinnoittelua — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
Hyvä, juuri näin! Olet jo jäljillä, eli:
- Eurooppalainen optio voidaan lunastaa vain erääntymispäivänä.
- Amerikkalainen optio voidaan lunastaa milloin tahansa ennen erääntymispäivää.
Tämä jousto lisää hintaan pienen “ekstrapreemion”, mikä tekee hinnoittelusta haastavamman.
Binomipuumallin perusidea 🌳
Joka jaksolla hinta liikkuu ylös tai alas: S_u = S · u, S_d = S · d (esim. u = 1,2, d = 0,8).
2-jakson esimerkki (S = 100)
144 (100 × 1,2 × 1,2)
↗
120
↗ ↘
100 96 (100 × 1,2 × 0,8)
↘ ↗
80
↘
64 (100 × 0,8 × 0,8)
Vaihe 1: Terminaliarvot 🎯
Call, K = 110: C = max(S − K, 0)
C(144) = 34C(96) = 0C(64) = 0
Vaihe 2: Takaperinlaskenta 🔄
Riskineutraali todennäköisyys: p = (erΔt − d) / (u − d)
Solmun arvo: C_nyt = e−rΔt · [ p · C_ylös + (1 − p) · C_alas ]
Amerikkalaisen erityispiirre
Tarkista jokaisessa solmussa: C_nyt = max(lunastusarvo_heti, e−rΔt · [ p·C_ylös + (1−p)·C_alas ])
Muistisääntö
Amerikkalainen optio: tarkista joka solmussa ennenaikaisen toteutuksen kannattavuus.
Nyt on sinun vuorosi 📗
Kysymys: Jos solmussa S = 120 €, K = 110 €, jatkoarvo on 8 €, mikä on callin arvo — ja miksi?
Käyttäjä
Öö, 8 €? Koska toteutan sen? — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
Melkein! Heti toteuttamalla saat 120 − 110 = 10 €. Odottamalla arvo on 8 €. Kumpi on suurempi? Kokeile vastata uudestaan tämän perusteella.
Käyttäjä
Eikun joo, 10 €, koska minun kannattaa toteuttaa optio heti? — [Malli: GPT-4.5]
ChatGPT:
Täsmälleen oikein! Amerikkalaisen option logiikka on vertailla jokaisessa solmussa välitöntä toteutusta ja jatkamisen arvoa — valitaan suurempi (tässä 10 €).
Miksi näin?
Amerikkalainen optio voidaan toteuttaa milloin vain; siksi vertailu tehdään jokaisessa solmussa. Tästä syystä amerikkalaisen option arvo on aina vähintään eurooppalaisen vastaavan arvo.
Pikatesti
Miksi arvo täytyy tarkistaa jokaisessa solmussa erikseen?
Tähän lopetimme tämän esimerkin testauksen.

